”Ihmisen kohtaaminen on minulle tärkeä asia ja se on myös työnohjaukseni ytimessä”
Minä työnohjaajana
Kiinnostuin dialogisuudesta jo paljon ennen kuin minusta tuli työnohjaaja. Osittain omien työnohjauskokemusteni kautta ja toisaalta ihmisten kanssa tekemäni työn kautta. Dialogisuus mahdollistaa yhdessä keskustellen jokaisen oman todellisuuden rakentamisen ja yhteisen ymmärtämisen. Minua viehättää myös ajatus siitä, ettei ole yhtä ainoaa totuutta. Kukaan ei omista totuutta ja siihen ei myöskään työnohjaajana tarvitse pyrkiä. Tietoinen työn yhdessä tutkiminen mahdollistaa moniäänisyyden ja kyseenalaistaa yhden totuuden mahdollisuuden.
Olen valmistunut työnohjaajaksi ja työyhteisökehittäjäksi vuonna 2014 (Dialogic). Olen Suomen Työnohjaajat ry:n jäsen (STOry). Ammatillisen osaamiseni olen hankkinut lasten- ja nuorten kasvatuksen ja koulutuksen tehtävistä lastensuojelusta opettamiseen ja kehittämishankkeisiin ohjaajana, opettajana ja asiantuntijana. Työnohjaajan työtä olen tehnyt sivutoimisesti valmistumisestani lähtien ja vuodesta 2024 päätoimisesti.
Minua kiinnostaa vuorovaikutus ja systeemien toimiminen ja niihin vaikuttaminen dialogin keinoin. Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen on ihmisen perustarve ja sitä haluan edistää työnohjauksen keinoin. Ihmisen kohtaaminen on minulle tärkeä asia ja se on myös työnohjaukseni ytimessä. Jokainen ajatus ja pohdinta on merkityksellinen. Kukaan meistä ei kehity yksin vaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
”Uskon vahvasti siihen, että työtä voi tehdä sydämellä, silti uupumatta.”
Toteutan työnohjausta suunnitellusti, dialogisesti ja prosessoiden. Monesti arki sumentaa tavoitteellisuuden työssä ja silloin työnohjauksen tehtävänä on kirkastaa tavoitetta ja perustehtävää. Työnohjaajana tavoitteeni on olla peilinä ohjattavilleni. Vastaukset kysymyksiin ja pohdintoihin ovat olemassa ohjattavissa ja ne tulevat esiin yhteisen keskustelun kautta.
Pääosin työnohjaajan ydinosaaminen on yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen työnohjausprosessin johtaminen. Työn sisällöllinen ohjaaminen on työpaikoilla tapahtuvaa perehdytystä tai mentorointia. Joissakin työelämätilanteissa kokemus ja koulutus työnohjattavien työn sisältöön liittyen voi olla hyödyksi työnohjausprosessia ohjatessa.
Olen sitoutunut STOryn Työnohjaajan ammattieettisiin ohjeisiin. Omaa ammattitaitoani pidan yllä oman työnohjaukseni kautta ja samalla haluan kehittää omaa teoreettista ja menetelmällistä osaamistani.
Kun tutkin itseäni työnohjaajana, ajattelen, että tässä hetkessä ovat läsnä kaikki aikamuodot. Elämäni kaikki ”ajat” ovat nyt mukana siinä, miten minä työnohjaajana olen, ajattelen ja toimin.